Muovit ovat pääosin petrokemian sivutuotteita. Ne valmistetaan polttoaineiden tuotannosta ylijäävistä hiilivetyvirroista, jotka aiemmin poltettiin öljynjalostamojen soihduissa taivaalle. Muovien ydin on ns. polymeeri. Polymeerit ovat hyvin isoja ketjumaisia molekyylejä, joiden yhteyteen voidaan seostaa erilaisia lisä-, lujite- ja täyteaineita, sen mukaan millaisia ominaisuuksia lopputuotteelta vaaditaan.

Muovit ovat monipuolinen materiaaliryhmä
Muoveja tarvitaan nykyisin käytännössä kaikissa yhteiskunnan kannalta elintärkeissä toiminnoissa. Kaikesta ihmisen käyttämästä öljystä 4 % riittää kaikkien muovituotteiden valmistukseen. Öljy ei siis ole välttämätön muovien raaka-aine.

Muoveja voidaan valmistaa muistakin hiilivedyistä, joita saadaan esimerkiksi biologisista prosesseista. Nämä voivat olla perinteisiä muoveja vastaavia tai biologisesti hajoavia, eli kompostoituvia muoveja.

Muovien tekninen kehitys
Muovien tekninen kehitys mahdollistaa entistä keveämmät, vähemmän materiaalia sisältävät ja yhä pitkäikäisemmät tuotteet. Keskimäärin 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä muovipakkaukset kevenivät kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana 28 painoprosenttia. Se merkitsee yli 1,8 miljoonan tonnin jätemäärän vähennystä Euroopassa vuosittain.

Muovien käyttö Suomessa
Suomessa käytetään muoveja tuotteiden valmistukseen noin 600 000 tonnia vuodessa. Se edustaa hyvää keskieurooppalaista tasoa talouden kokoon suhteutettuna. Valtamuovien eli polyeteenin (PE), polypropeenin (PP), polystyreenin (PS) ja polyvinyylikloridin (PVC) käyttö on noin 80 % muovien kokonaiskäytöstä.

Valtamuoveja valmistetaan Suomessa PVC:tä lukuun ottamatta. Myös lujitemuoviteollisuuden keskeistä raaka-ainetta, polyesterihartsia (UP), valmistetaan maassamme. Teknisiä muoveja ja erikoismuoveja on käytössä useita satoja ja niiden osalta Suomi on suurelta osin tuonnin varassa.